Kurkistus kirjaan: Ilman aaltoja ei voi elää
Sen näkee kasvoista. Iho on tuulen piiskaama, täynnä
uurteita.
Mutta silmät sykkivät elämää. Kun Toufic Assal hymyilee,
naururypyt nousevat ohimoille – ja ylikin. Hän on mies, joka on syntynyt
merellä ja haluaa myös kuolla siellä.
”Olin polvenkorkuinen, kun isoisäni vei minut merelle
ensikerran. Tiesin heti, että sydämeni on mennyttä”, seitsemänkymppinen Toufic
muistelee.
Kello on viisi aamulla ja uusi päivä vasta aavistus
taivaanrannan takana, mutta Toufic virittää jo verkkojaan. Sormet hyppivät
silmukalta toiselle vikkelään. Vaihdetaan pari sanaa naapurin kanssa, hörpätään
tilkka kahvia seisoaltaan. Sitten Touficin kädet piirtävät ristinmerkin ilmaan;
se tuo suojelusta ja kalaonnea.
Pian olemme avomerellä.
Laineet lyövät veneen laitaan niin,
että merisairas Jose on vähällä antaa ylen.
Laineet lyövät veneen laitaan niin,
että merisairas Jose on vähällä antaa ylen.
Toufic osaa ennustaa parhaan kalastuspäivän kuun asemaa ja
veden lämpötilaa tarkkailemalla. Tänään saaliimme on vain yksi keskikokoinen
rausku.
”Ihmisten ahneus vähentää kalakantaa. Kutuaikana ei saisi
kalastaa”, kuuluu veneen kokasta.
Putputamme kiireettä takaisin rantaan.
Väri alkaa palata Josen kasvoille, kun jalat ovat taas
tukevasti maanperällä. Käymme myymässä rauskun paikalliseen kalakauppaan ja
nappaamme mukaamme ainekset kalakebbeen. Se on Touficin vaimon bravuuri, joka
on niittänyt kiitosta kansainvälisissä reseptikilpailuissa.
”Kebbeni salaisuus on tumma bulguri, jossa on rutkasti makua
vaaleaan verrattuna. Ripautan taikinaan kuivattua korianteria ja appelsiinin
kuorta”, May Malaab paljastaa.
Kommentit
Lähetä kommentti