Kurkistus kirjaan: Ilman aaltoja ei voi elää

Sen näkee kasvoista. Iho on tuulen piiskaama, täynnä uurteita.

Mutta silmät sykkivät elämää. Kun Toufic Assal hymyilee, naururypyt nousevat ohimoille – ja ylikin. Hän on mies, joka on syntynyt merellä ja haluaa myös kuolla siellä.

”Olin polvenkorkuinen, kun isoisäni vei minut merelle ensikerran. Tiesin heti, että sydämeni on mennyttä”, seitsemänkymppinen Toufic muistelee.

Kello on viisi aamulla ja uusi päivä vasta aavistus taivaanrannan takana, mutta Toufic virittää jo verkkojaan. Sormet hyppivät silmukalta toiselle vikkelään. Vaihdetaan pari sanaa naapurin kanssa, hörpätään tilkka kahvia seisoaltaan. Sitten Touficin kädet piirtävät ristinmerkin ilmaan; se tuo suojelusta ja kalaonnea.

Pian olemme avomerellä.
Laineet lyövät veneen laitaan niin,
että merisairas Jose on vähällä antaa ylen.

 

Toufic osaa ennustaa parhaan kalastuspäivän kuun asemaa ja veden lämpötilaa tarkkailemalla. Tänään saaliimme on vain yksi keskikokoinen rausku. 

”Ihmisten ahneus vähentää kalakantaa. Kutuaikana ei saisi kalastaa”, kuuluu veneen kokasta.

Putputamme kiireettä takaisin rantaan.

Väri alkaa palata Josen kasvoille, kun jalat ovat taas tukevasti maanperällä. Käymme myymässä rauskun paikalliseen kalakauppaan ja nappaamme mukaamme ainekset kalakebbeen. Se on Touficin vaimon bravuuri, joka on niittänyt kiitosta kansainvälisissä reseptikilpailuissa.

”Kebbeni salaisuus on tumma bulguri, jossa on rutkasti makua vaaleaan verrattuna. Ripautan taikinaan kuivattua korianteria ja appelsiinin kuorta”, May Malaab paljastaa.

Lue lisää ja tsekkaa ohje Josen meze – Libanonin herkut -kirjasta!